Pitää päästä purkamaan vähän mietteitä tänne tältäpäivältä
Toivottavasti ei tullu liikaa kirjotusvirheitä ,aika kiireessä kirjotin
Koulu on julkishallinnollinen organisaatio, jonka toimintaedellytykset ovat yhteydessä yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen. Koulutus- ja kouluhallintojärjestelmien tarkastelu on tässä tutkimuksessa perusteltua sen vuoksi, että se auttaa hahmottamaan yleissivistävien koulujen hallinnollista asemaa eri maissa ja luomaan perustan suomalaisen rehtorin tehtäville.
Koulutusjärjestelmällä tarkoitetaan kansakunnan laajuista eriytynyttä kasvattavien laitosten joukkoa, jonka prosessit ja rakenteet on suhteutettu toisiinsa ja jonka valvonta ja ohjaus on ainakin osaksi valtiovallan käsissä (Lehtisalo & Raivola 1992, 25). Koulutusjärjestelmä voidaan sitoa täysin valtion asettaman koulutuspolitiikan toteuttajaksi, jolloin kouluille ei jätetä liikkumatilaa tavoitteiden asettelussa tai niiden toteuttamisessa. Päinvastainen, autonomiaa korostava, suuntaus antaa kouluille laajan liikkumatilan ja käytännön toteuttajat luovat muodon koulutuspolitiikalle (Lampinen 1998, 19). Kulttuurin jatkuvuuden turvaaminen on ollut koulutuksen perinteellinen tehtävä kaikissa yhteiskunnissa, mutta vasta teollisissa yhteiskunnissa on muodostettu kiinteä yhteys tuotantoon ja talouteen (Antikainen 1986, 12, Lehtisalo & Raivola 1992, 39).
Koulutuksen yhteiskunnallisia tehtäviä voidaan tarkastella monien eri tulkintamallien avaamista näkökulmista. Koulutuksen tärkeimpiä funktioita ovat:
*
kvalifiointi eli tietojen, taitojen ja osaamisen tuottaminen (inhimillisen pääoman teoriat)
*
valikointi eli yhteiskunnalliseen hierarkiaan sijoittaminen (suodatinteoria)
*
integrointi eli yhteiskunnan kiinteyden ylläpitäminen (integraatioteoriat)
*
varastointi, lähinnä työvoimareservin säilyttäminen (työmarkkinateoriat).
Koulutus on myös ihmisten ja ihmisryhmien rationaalisten valintojen ja niiden välisten konfliktien näyttämö. Käytännössä koulutuksen yhteiskunnalliset tehtävät kietoutuvat toisiinsa eikä niitä voida pitää erillisinä kuin analyyttisessä mielessä. (Antikainen et al. 2000, 138–139.)
Eri maiden koulutusjärjestelmät ja niitä koskeva lainsäädäntö ovat muotoutuneet kunkin maan omista kulttuurisista ja historiallisista lähtökohdista. Sen vuoksi koulutusta analysoitaessa on oltava tietoa käytetyistä koulutusprosesseista ja muiden resurssien käytöstä suhteutettuna taustaan, joka rakentuu koulutusjärjestelmien, koulujen ja opiskelijoiden kehys- ja kontekstitekijöistä (esim. Laukkanen 1994, 21). Koulutus on kansainvälisen yhteistyön lisääntymisestä huolimatta säilynyt pääosin kansallisena asiana. Euroopan integraatiokaan ei ole muuttanut tätä peruslähtökohtaa. Eri maissa käytetään koulutuksesta puhuttaessa toisistaan poikkeavia käsitteitä. Myös samoilla käsitteillä on usein toisistaan poikkeava sisältö.
Vaikka EU:n alueella ei ole ollut yhtenäistä koulutuksen sääntelyä, on kahtena viime vuosikymmenenä monissa maissa ollut yleisenä kehityssuuntana sääntelyn keventäminen ja hallinnon hajauttaminen. Näin on tapahtunut muun muassa Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Ranskassa ja Suomessa. Keskushallinnon tehtävät ovat painottuneet tavoitteiden asettamiseen ja käytännön toiminnan päätösvaltaa on hajautettu paikalliselle tasolle (HE 86/1997, 23). Kansalliset päätökset ja aikaisemmin tehtyjen koulutuspoliittisten ratkaisujen vaikutus näkyy esimerkiksi Englannissa. Muista maista poiketen siellä toteutettiin 1980-luvun lopulla uudistus, joka ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen toi oppivelvollisuuskoulutukseen keskitetyt kansalliset opetussuunnitelmat. Seuraavassa tarkastellaan koulutusjärjestelmiä yleissivistävän koulutuksen näkökulmasta, kuitenkin niin, että erityisopetusjärjestelmä on jätetty tämän tarkastelun ulkopuolelle.
3.1. Suomen, Saksan ja Hollannin koulutusjärjestelmistä
Suomalainen koulutusjärjestelmä on saanut vaikutteita erityisesti Skandinavian maiden koulutusjärjestelmistä. Olemme tehneet koulutusyhteistyötä koko itsenäisyyden ajan Ruotsin ja muiden skandinaavisten maiden kanssa. Ennen toista maailmansotaa myös Saksa vaikutti paljon suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Pelkistetysti voidaan sanoa, että koko yleissivistävän koulutuksen rakenne perustuu saksalaiseen koulutusajatteluun. Sodan päätyttyä suomalainen koulutusajattelu ja -tutkimus ovat olleet anglosaksisesti painottuneita.
Olojen vapauduttua ja rajojen avauduttua on vanha Eurooppa 1970-luvulta lähtien palannut koulutuksen kansainvälisen yhteistoiminnan piiriin. Saksan liittotasavaltaan kohdistuva koulutusyhteistyö lisääntyi jo 1980-luvulla. Saksan yhdentyminen ja EU:n erilaiset koulutushankkeet ovat merkinneet sitä, että 1990-luvulla niin Saksa kuin muut Keski-Euroopan maat ovat nousseet merkittäviksi koulutusyhteistyökumppaneiksi (ks. esim. Lehtisalo & Raivola 1992, 168–171, Lahtinen et al. 1999, 21). Voidaan olettaa, että Euroopan integroitumisen ja laajentumisen myötä ydinvaltioiden taholta muutospaine koulutuksen harmonisointiin tulee entisestään kasvamaan.
Suomessa eduskunta päättää opetustoimen lainsäädännöstä ja koulutuspoliittisista yleisperiaatteista. Valtioneuvosto, opetusministeriö ja opetushallitus vastaavat tämän politiikan toimeenpanosta keskushallinnon tasolla. Opetusministeriön koulutus- ja tiedepoliittinen osasto vastaa mm. yleissivistävästä koulutuksesta, yliopistokoulutuksesta, aikuiskoulutuksesta ja tieteellisestä tutkimuksesta. Opetusministeriö myös valmistelee koulutusta koskevan lainsäädännön ja valtioneuvoston koulutuspoliittiset päätökset.
Opetushallitus on asiantuntijavirasto, joka vastaa koulutustavoitteiden, -sisältöjen ja -menetelmien kehittämisestä perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja aikuiskoulutuksessa. Se laatii ja hyväksyy opetussuunnitelmien perusteet ja vastaa koulutuksen arvioinnista. Suomi eroaa monista muista maista siinä, että meillä ei ole enää erillistä tarkastustointa kouluja varten. Koulutusjärjestelmän ohjauksesta päättävät valtioneuvosto ja opetusministeriö. Suurimman osan päätöksistä tekee paikallinen koulutuksen järjestäjä, jonka toimintaa ohjataan lainsäädännössä asetettujen tavoitteiden ja opetussuunnitelmien perusteiden kautta. Koulutusjärjestelmän toimintaa koskeva palaute kerätään tilastojen ja arviointien avulla. Palautteena saatu tieto vaikuttaa ohjaukseen, mutta myös koulun toimintaan, johtamiseen ja opetukseen.
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu kuuteen lääniin. Jokaisessa läänissä lääninhallituksen sivistysosasto käsittelee koulutusta ja kulttuuria koskevat asiat. Alueelliset suunnittelu- ja kehittämistehtävät kuuluvat aluekehitysviranomaisina toimiville maakuntien liitoille, joita on yhteensä 19. Maakuntien liitot saavat valtuutuksensa alueen kunnilta, toisin kuin monien muiden maiden alueviranomaiset, jotka saavat toimintaoikeutuksensa valtiolta.
Paikallishallintoa Suomessa toteuttavat kunnat, joita on noin 450. Kunnan päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu kunnanvaltuusto. Valtuusto valitsee kunnanhallituksen ja lautakunnat. Jokaisella kunnalla on vähintään yksi kunnanvaltuuston valitsema koululautakunta tai vastaava elin. Suomessa kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille kunnan alueella asuville lapsille tai muutoin huolehtimaan siitä, että kaikki kouluikäiset lapset saavat vastaavaa opetusta. Kunnan kouluviranomaiset voivat järjestää myös lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta, ammattikorkeakouluopetusta ja aikuiskoulutusta.
Kuvio 1. Suomen koulutusjärjestelmä.
Kuviossa 1 on kuvattu Suomen koulutusjärjestelmä. Suomessa perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. (As.kok. 1998/628.) Ennen peruskoulun aloittamista lapsilla on 6-vuotiaana mahdollisuus käydä vapaaehtoinen esikoulu. Peruskoulu aloitetaan yleensä sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta ja se päättyy, kun hän täyttää 16 vuotta, jos peruskoulun oppimäärä on saavutettu. Peruskoulun jälkeen opintoja jatketaan lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa.
Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen elämänsä aikana. (As.kok. 1998/629.) Lukio antaa yleissivistävää opetusta 16–19-vuotiaille opiskelijoille. Se jatkaa peruskoulun opetustehtävää ja antaa opiskelijoille kelpoisuuden kaikkiin korkea-asteen opintoihin. Lukio päättyy ylioppilastutkintoon.
Saksassa koulutusjärjestelmästä säädetään yksityiskohtaisesti laeissa ja muissa sitovissa normipäätöksissä. Saksan koulutusjärjestelmä ei ole yhtenäinen, vaan osavaltiot voivat melko itsenäisesti päättää omasta koulutusjärjestelmästään. Kouluhallinto muodostuu kolmesta tasosta. Kaikissa 16 osavaltiossa ylimpänä tasona on opetus- ja kulttuuriministeriö. Rahoitusvastuu jakaantuu osavaltion ja kunnallisten yhteisöjen kesken (HE 86/1997, 25). Kukin osavaltio jakautuu hallinnollisiin alueisiin ja nämä edelleen piireihin sekä piirien ulkopuolisiin kaupunkeihin. Osavaltion ministeriö päättää myös opetussuunnitelmasta, opetusmetodeista ja koulukirjoista. Aluehallinto (Bezirksregierungen) muodostaa keskimmäisen tason. Jokaisessa piirissä tai piirihallintoon kuulumattomassa kaupungissa kouluvirastot (Schulämter) toimivat alimpina kouluhallinnon viranomaisina.
Koulun henkilökunnasta on muodostettu yhteistyöneuvottelukunta (Gesamtkonferenz), jonka puheenjohtajana toimii koulun johtaja. Kokouksen tehtävänä on tukea koulun opetustyötä ja opettajien välistä yhteistoimintaa. Neuvottelukunta päättää mm. arvioinnista, todistuksista, koulun päättymispäivästä ja lomista (esim. Niedersäscsisches Gestz und Verordnungsblatt 1993, 39 §). Koulussa toimii myös muita yhteistyöelimiä. Kouluneuvostolla (Schulkonferenz) ei ole virallista asemaa, mutta se voi tehdä muutosehdotuksia rehtorille. Vanhempainneuvoston (Elternrat) tehtävänä on mm. toimia neuvoa-antavana elimenä kaikissa koulua ja vanhempia koskevissa asioissa. (Kivinen 1995, 141–165.) Suomessa vastaavat elimet olisivat lähinnä opettajainkokous, johtokunta ja vanhempainneuvosto tai luokkatoimikunnat. Suomessa niitä ei kuitenkaan ole kaikissa kouluissa eivätkä ne ole lakisääteisiä.
Kuvio 2. Saksan koulutusjärjestelmä, esimerkkinä Etelä-Saksin osavaltion Lüneburgin aluehallinnon koulutusjärjestelmä (Lüneburg Bezirksregierung, 1997).
Kuvio 2 esittää Saksan osavaltioissa tyypillisesti käytössä olevaa koulutusjärjestelmää. Saksassa oppivelvollisuus alkaa jo 6-vuotiaana. Peruskoulu (Grundschule) kestää yleensä neljä vuotta. Luokat 5 ja 6 muodostavat suuntaumisasteen (Orientierungsstufe). Sen aikana oppilaat ja vanhemmat voivat vielä harkita sopivaa koulutyyppiä ja halutessaan muuttaa sitä. Entiseen Itä-Saksaan kuuluvissa osavaltioissa koulujärjestelmä muistuttaa läntisiä osavaltioita enemmän meillä käytössä olevaa yhtenäiskoulujärjestelmää.
Kansalaiskoulu (Hauptschule) kestää kolme tai neljä vuotta, minkä jälkeen yleensä mennään ammattikouluun. Kansalaiskoulu on pakollinen niille, jotka eivät mene reaalikouluun, lukioon tai yhtenäiskouluun. Reaalikoulu (Realschule) käsittää luokat 5–10 ja luo pohjan vaativaan ammatilliseen tai opistotasoiseen koulutukseen. Lukio (Gymnasium) muodostuu luokista 5–13. Se antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden ja oikeuttaa opiskelemaan tiedekorkeakouluissa. Yhtenäiskoulu (Gesamtschule) yhdistää edellä mainitut traditionaaliset koulumuodot ja käsittää luokat 5–10. (Ks. esim. Lappalainen 1990, 89–91, Kivinen et al. 1995, 136–137, HE 86/1997, 25.)
Hollannin koulutusjärjestelmän kehittämisessä keskeisenä tavoitteena 1990-luvulla on ollut siirtää päätöksentekovaltaa koulun tasolle (Sleegers et al. 1994, 147). Koulutusjärjestelmä muodostuu lailla ohjatusta yhteisestä opetusjärjestelmästä sekä paikallisesti hallinnoiduista ja johdetuista kouluista (Karsten 1998, 395). Opetuksen vapaus on taattu perustuslaissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koulut jakaantuvat kahteen pääluokkaan, julkisiin ja yksityisiin kouluihin. Peruskouluista 35 prosenttia on julkisia ja 65 prosenttia yksityisiä. Koulutuksellisilla perusoikeuksilla on vahva asema, esimerkiksi vanhemmilla on oikeus koulun valitsemiseen. (HE 86/1997, 27.)
Hollannissa valtio huolehtii koulutuksen rahoituksesta. Taloudelliset voimavarat mitoitetaan oppilasmäärien, luokkien koon ja opettajien palkkausasteikon mukaan. Rahoituksella ei kuitenkaan pyritä ohjaamaan toimintaa kouluissa. Määrärahat annetaan kokonaissummana ja paikallisella tasolla on suuri päätösvalta varojen käytöstä. Koulutusasioista vastaa ensisijaisesti opetus- ja tiedeministeriö. Irtisanomisen ja työhön ottamisen säännöt tulevat ministeriöltä. Lainsäädäntö sisältää opetusta koskevia tavoitteita. (Emt. 27–28.)
Hollannin koulutusjärjestelmän uudistamisessa hallinnon moniportaisuutta on vähennetty. Opetusministeriö vastaa valtakunnallisesta koulutoimen hallinnosta sekä antaa normit ja ohjeet koulutuksen järjestämisestä. Ministeriön ja koulun välillä ei ole lainkaan ohjeita antavia tasoja. Maassa on 12 lääniä ja 700 kuntaa. Kouluasioissa läänien rooli on vähäinen. Niiden tehtävänä on lähinnä varmistaa, että alueella on riittävästi julkisia kouluja, hyväksyä koulujen perustaminen ja käsitellä kunnista tulevat valitukset.
Paikallista hallintoa edustaa tavallisesti kunnanhallitus. Paikallinen hallinto toimii kaikkien koulujen kouluviranomaisena ja julkisten koulujen osalta lakien ja määräysten toimeenpanevana viranomaisena. Osa tehtävistä voidaan delegoida alueen koulujen rehtoreille. Yksityisessä koulussa toimeenpanovaltaa käyttää koulun johtokunta. Ministeriö päättää opetussuunnitelman perusteista. Koulut tarkentavat opetussuunnitelmaa, opetusmetodeja sekä valitsevat materiaalin. (Eurydice 2002b.) Hollannin koulutusjärjestelmän kehittämisessä on pyritty siihen, että kouluja yhdistetään suuryksiköiksi, joissa saattaa olla tuhansia oppilaita ja useita eri kouluasteita.
Kuvio 3. Hollannin koulutusjärjestelmä (Eurydice 2002b).
Kuvio 3 esittää Hollannin koulutusjärjestelmää. Ensimmäisen asteen koulutus alkaa nelivuotiaana, mutta on pakollista vasta viisivuotiaana. Oppivelvollisuus kestää siihen saakka kunnes oppilas täyttää 16. Tämän jälkeen koulua on käytävä ainakin osa-aikaisesti 18 vuoden ikään saakka. (Eurydice 2002b.)
Oppivelvollisuuteen kuuluu kahdeksanvuotinen kaikille yhtenäinen peruskoulu BAO-(Basisonderwijs) ja 4–6 vuotinen toisen asteen koulutus. Yleisen koulutuksen koulutusmuodot ovat yliopistoon johtava koulutus, yleinen toisen asteen koulutus ja ammatillinen koulutus. Yliopistoon johtava VWO (Voorbereidend Wetenschappelijk Onderwijs) -koulutus kestää kuusi vuotta ja antaa pohjatiedot yliopisto- ja korkeakouluopinnoille. Tällaista koulutusta annetaan kolmenlaisissa kouluissa. Suosituin on Gymnasium, jonka opetusohjelmaan kuuluu vähintään yksi klassinen kieli. Atheneumissa painotetaan reaaliaineita ja Lyseum on edellisten välimuoto. Yleinen koulutus jakaantuu ylempään HAVO (Hoger Algemeen Voorgezet Onderwijs) - koulutukseen, joka johtaa ammattikorkeakouluihin ja alempaan MAVO (Middelbaar Algemeen Voorgezet Ondewijs) -koulutukseen, jota kautta voi hakeutua lähinnä ylempään ammatilliseen koulutukseen (MBO). Ammatillinen koulutus muodostuu alemmasta ammatillisesta koulutuksesta ja ylemmästä ammatillisesta koulutuksesta. (Ks. esim. Kivinen et al. 1995, 263–266, HE 86/1997, 27.)
Suomalainen peruskoulujärjestelmä on yhtenäiskoulujärjestelmä, kun taas Hollannissa ja Saksassa on rinnakkaiskoulutusjärjestelmä. Koulujärjestelmien eroista huolimatta Hollannin ja Saksan kouluihin tehtyjen vierailujen ja haastattelujen perusteella syntyi sellainen vaikutelma, että koulujen käytännön toiminnassa on paljon samoja piirteitä kuin Suomessa. Kouluorganisaatio toteuttaa esimerkiksi oppilaiden opetusta hyvin samalla tavoin niin 13 rehtorin ja 2600 oppilaan hollantilaisessa Martinus Collegessa, entisen Saksan demokraattisen tasavallan alueella toimivassa yhden rehtorin ja 460 oppilaan Picherin reaalikoulussa kuin tavallisessa suomalaisessa yleissivistävässä koulussa. Kouluilla näyttää olevan samoja kouluorganisaatioille tyypillisiä toimintaperiaatteita riippumatta koulutusjärjestelmien rakenteellisista eroista ja koulun hallinnollisesta asemasta kunkin maan koulutusjärjestelmässä.
Siinä pientä avautumista aiheesta ,toivottavasti ei tullu liian pitkä
Pääsivu 
Latest images 
Rekisteröidy 
Kirjaudu sisään 
Ma Loka 18, 2010 8:12 pm
